Piti kertoa voimaannuttavasta hiihtoretkestä lähiladulla. Piti iloita rajoitusten höllentämisistä ja pikkuhiljaa lisääntyvistä merkinnöistä kesän ja syksyn keikkakalentereissa. Piti valmistautua parempaan huomiseen.

Kohtalo päätti toisin. Ei, ei kohtalo, vaan omista valheistaan ja suuruusharhoistaan joutsenlaulunsa säveltänyt valtionjohtaja, joka yrittää kääntää kelloja taaksepäin, kun uusi aika ei häntä tottele.

Viime viikot ovat olleet henkisen pysähtyneisyyden aikaa. Katse on liian usein juuttunut uutiskuviin ja muutaman minuutin välein on pitänyt kännykän näytöltä päivittää viimeisimmät kauheudet. Keskittymiskyky on ollut koetuksella. Hartioita on täytynyt määrätä laskeutumaan korvista. Yhden joogatunnin päätti käsittämätön itkukohtaus, joka oli jo pitkään odottanut hetkeään.

Vaikeinta on ajatella, mitä tämä kaikki merkitsee Ukrainan isille, äideille, lapsille, nuorille, vanhuksille. Niille, joiden elämän paras aika oli juuri alkamassa, iästä riippumatta. Ja kuinka pitkät varjot heidän maailmaansa tämä aika jättää. Parhaat nuoruusvuotensa rintamalla viettäneen isän tyttärenä voin vain aavistella.

Ei ole helppoa monilla hyökkääjilläkään, jotka eivät edes tiedä, miksi ovat itsenäisen naapurivaltion rajojen sisällä tuskaa luomassa.

Täällä kotimaassa on ahdistavaa tuntea avuttomuutta, tunnustaa, ettei ole vastauksia, ei nopeaa ratkaisua. Ja jos antaa ahdistukselle vallan ja kokee olevansa voimaton sivustaseuraaja, ei jää voimia toimia itsensä eikä kenenkään muunkaan hyväksi.

Onneksi on olemassa ihmisiä ja yhteisöjä, joiden kautta voimme asioihin vaikuttaa. SPR, Unicef ja monet muut tekevät korvaamattoman arvokasta, ammattitaitoista työtä, jonka me lahjoituksillamme mahdollistamme!

Edellisessä lehdessä kerroin seikkailustani Absurdistanissa, jossa oltiin leikkaamassa taiteen ja kulttuurin jo valmiiksi liian pientä budjettia, ja jossa lainvalmistelija laati omatoimisia muutoksia ja tulkintoja tekijänoikeusdirektiivin luonnokseen, jossa pitkään luvatut muutokset eivät etene… Se retki tuntuu tässä maailmantilanteessa kevyeltä, mutta toki silti tärkeältä.

Ennen kuin unohdan, muistutan itseäni ja sinua, että jotain hyvääkin on tapahtunut. Helmikuussa hallitus teki odotetun päätöksen, jolla luovuttiin tekijänoikeustulojen sovittelusta työttömyysturvassa: ne eivät siis enää leikkaa tukea, koska eivät sitä ole kerryttäneetkään. Kauan tässä meni, mutta hallitus, ministeri Sarkkinen, sivistysvaliokunta ja useat asiaan vaikuttaneet kansanedustajat ansaitsevat viimein tekijöiden kiitokset.

Absurdistanista palattiin myös direktiivin suhteen: lausuntojen (yht. 223) kritiikki otettiin vakavasti, valmistelija vaihtui, ja uusi esitys näyttää tulleen lähemmäksi alkuperäisen direktiivin sanamuotoa ja viestiä.

Paljon on asioita korjaamatta, joten jatketaan! Pitää muistaa kerätä voimia, tehdä arkista työtä, hengitellä. Meitä nimittäin tarvitaan! Musiikilla on tutkittua taikavoimaa hoitaa niin henkistä kuin fyysistäkin terveyttä. Musiikilla on suora tie ihmisen sieluun ja tunteisiin, mikään ei yhdistä meitä helpommin ja nopeammin.

Me teemme työtä, joka auttaa ihmisiä jaksamaan. Pidetään huolta omasta jaksamisestamme. Ja toisistamme.

Voimia, rauhaa ja rakkautta kevääseen!

Kaija Kärkinen
hallituksen puheenjohtaja
Suomen Musiikintekijät